Pyhä Katariina Sienalainen

Pyhä Katariina

"Minä lähetän naisia..."

Sienan Katariina, dominikaanitertiaari (1347-1380)

 On vuosi 1347. Euroopassa riehunut rutto on jonkin verran hellittänyt otettaan, Englannin ja Ranskan välinen satavuotinen sota on alkanut ja Italiassa pienet kaupunkivaltiot ovat alituisessa sodassa keskenään. Kirkko on sisäisesti hajalla Ranskan kuninkaiden pakotettua paavin siirtymään Avignoniin vuosisadan alussa. Pyhä Birgitta taistelee samaan aikaan oman luostarisääntönsä ja ja paavin Roomaan palaamisen puolesta. Sienan kaupungissa Italiassa syntyy villanvärjääjä Giacomo de Benincasalle  ja Monna Lapalle 24. lapsi, pieni tyttö.                                                                         

Kuusi vuotta myöhemmin Caterina Benincasa on matkalla kotiinsa isonveljensä Stefanon kanssa. Dominikaanien kirkon, San Domenicon, luona hän kääntyy ja katsoo kirkon torniin. Siellä hän näkee Kristuksen yhdessä Pietarin, Paavalin ja Johanneksen kanssa. Lempeästi hymyillen Kristus ojentaa kätensä ja tekee ristinmerkin pienen tytön ylle, joka palaa todellisuuteen Stefanon kärsimättömästi vetäessä häntä eteenpäin. "Et olisi herättänyt minua niin ihanasta unesta, jos olisit itse sen nähnyt!" pikkusisko itkee.

Tähän ensimmäiseen näkyynsä ja siihen sisältyvään hengelliseen kutsumukseen Katariina vastasi intuitiivisesti antamalla seitsenvuotiaana salaa naimattomuuslupauksen. Olipa syynä lapsellinen leikki tai syvä vakavuus, joka tapauksessa se antoi hänelle voimia torjua selkeästi kaikki avioliittotarjoukset, joita hän ajan tavan mukaan kaksitoistavuotiaana sai ottaa vastaan. Vanhemmat, varsinkin äiti, olivat kauhuissaan. Benincasojen talo sijaitsi lähellä dominikaanien kirkkoa, ja dominikaaniveli Tommaso della Fonte, joka oli perheelle sukua ja kasvanut heidän talossaan, sai äidiltä kehotuksen vaikuttaa Katariinaan avioliittoasiassa. Tommaso ymmärsi kuitenkin Katariinan toiveen elää kokonaan Jumalalle ja antoi hänelle tehokkaan neuvon: "Kun Jumala kerran näin voimakkaasti vetää sinua puoleensa ja perhe painostaa sinua toimimaan toisin, anna heidän ymmärtää, kuinka  vahva aikomuksesi on. Leikkaa hiuksesi, niin he ehkä lopettavat!" Katariina toimi neuvon mukaan, mutta se ei häntä auttanut. Perhe oli raivoissaan tytön vastustuksesta, häneltä riistettiin kaikki talontyttären oikeudet, perheen palvelustyttö erotettiin ja Katariina sai tämän tehtävät. Perhe käytti kaiken valtansa murtaakseen tytön tahdon. Katariinan kutsumus lepäsi kuitenkin jumalallisella pohjalla, mikä antoi hänelle voimia kaikkien vastoinkäymisten keskelläkin syventää hengellistä vakaumustaan.

Hän näki näyssä, miten Dominicus ojensi hänelle valkean dominikaanipuvun sanoen: "Rakas tyttäreni, ole hyvällä mielin, älä masennu siitä, mitä tapahtuu sinua vastaan. Ole varma, että jonakin päivänä kannat tätä pukua, jota kaipaat." Raymond Capualainen kertoo elämäkerrassaan Katariinasta, että juuri tässä yhteydessä, toivoen tulevansa dominikaaniksi, Katariina kokoaa perheensä yhteen ja ilmoittaa heille aikomuksensa. Raymondin muistiin merkitsemä puhe kertoo suoraselkäisestä tytöstä, jolla oli epätavallisen voimakas itsetunto. Hän toimi vastoin kaikkia sen ajan tytön käyttäytymisnormeja. Oli ennen kuulumatonta kieltäytyä avioliitosta. Hänen olisi ollut mahdollista mennä luostariin, mutta hän tunsi, että hänen kutsumuksensa ei ollut vetäytyä luostarin muurien sisäpuolelle, vaikka hän usein kaipasikin Jumalan läheisyydessä olemista.

Isä tunsi Jumalan läsnäolon tytön päätöksen takana ja kielsi perhettä estämästä Katariinaa ja antoi hänelle täyden vapauden kulkea valitsemaansa tietä. Isä antoi Katariinalle oman huoneen, jonne hän saattoi vetäytyä rukoilemaan ja hän antoi myös luvan jakaa talon omaisuudesta almuja köyhille ja sairaille. Tämä kiukutti melkoisesti Katariinan sisaria, jotka löysivät vaatekaappinsa tyhjennettyinä.

Sienassa eli ryhmä naisia, jotka eivät eläneet luostarissa, vaan toimivat aktiivisesti kaupungin kyöhien ja sairaiden parissa ja omistautuivat rukoukseen ja hartauden harjoitukseen omassa kodissaan. He kantoivat dominikaanipukua ja heillä oli priorinna, mutta he olivat veljien johdon alaisia. Heidän virallinen nimensä oli "Pyhän Dominicuksen parannuksensisaret", mutta  heitä kutsuttiin useimmiten nimellä "mantellate", viitankantajat , heidän kantamansa mustan viitan, mantellan, takia. Heidän piiriinsä otettiin kuitenkin yleensä vain iäkkäitä naisia, yleensä leskiä. Katariina tunsi siitä huolimatta kutsumuksen liittyä heidän piiriinsä. Hän sai useita kielteisiä vastauksia itsepintaisiin pyyntöihinsä ja sitten hän sairastui vakavasti. Hän kutsui muutamia sisaria luokseen ja kun he tulivat, heihin vaikutti syvästi Katariinan hurskaus. Neuvoteltuaan muiden sisarten ja veljien kanssa he päättivät hyväksyä Katariinan sisareksi heti tämän parannuttua.

Katariina otti dominikaanien puvun vastaan  18-vuotiaana San Domenicon kirkossa. Nyt hän saattoi ryhtyä toteuttamaan kutsumustaan. Kolme vuotta hän oli viettänyt huoneessaan ja poistunut sieltä vain messuun ja ripille. Kolme vuotta hän oli ollut sisäisellä vaelluksella, joka johdatti hänet syviin mystisiin kokemuksiin. Kolme vuotta ponnisteltuaan ja taisteltuaan itsekkyyttä vastaan hän sai kokea Jumalaan yhtymisen autuuden mystisissä häissä, joissa hänestä tuli Kristuksen morsian.

Tässä näyssä Katariina sai Kristukselta kutsun tulla aktiiviseksi kirkon palvelijaksi. Hän oli nyt dominikaanikutsumuksensa alkutaipalella. Se ei merkinnyt vain omistautumista hartaaseen rukoukseen, vaan myös  sen eteenpäin viemiseen, mitä rukoukset ja opinnot olivat hänelle antaneet. Nyt alkoi vaellus kirkastusvuorelta kohti muita ihmisiä ja raadeltua kirkkoa, joka tarvitsi parannusta ja eheytymistä.

Katariina aloitti työnsä Sienan sairaiden ja köyhien parissa vuoden 1368 vaiheilla. Hänet opittiin pian tuntemaan sekä karitatiivisesta toiminnastaan että siksi, että hän oli hyvä sielunhoitaja. Ihmistuntemustaan hän piti Jumalan lahjana." Minä annan sinulle kyvyn nähdä hengellisesti. Sen avulla näet kaikkien läheisyyteesi tulevien sielujen kauneuden ja mädännäisyyden..."

Katariinan ympärille alkoi muodostua ryhmä hänen oppilaistaan ja seuraajistaan, joka kokoontui hänen huoneessaan Benincasan talossa. Ryhmää kutsuttiin nimellä "bella brigata" ja siihen kuului kaikenlaisia ihmisiä, pappeja, sääntökuntalaisia ja maallikoita.

Katariina toimi niin aktiivisesti köyhien ja sairaiden parissa ja sai sellaisen maineen sielunhoitajana, joka käännytti pahimmatkin epäilijät, että kirkon johtomiehetkin alkoivat kiinnittää häneen huomiota. Varsinkin elämänsä viimeiset viisi vuotta Katariina teki voimakkaasti työtä rauhan ja yhteyden puolesta. Hän piti koko ajan kirkon parasta silmiensä edessä, asettui ehdoitta köyhien ja sorrettujen puolelle ja hyökkäsi ankarasti sekä kirkollisia että maallisia johtajia vastaan, kun nämä eivät eläneet Kristuksen käskyjen mukaan.

Toisinaan Katariina kuitenkin epäröi niiden yhä vaikeampien  vaatimusten edessä, joita hänelle asetettiin. Hänhän oli vain yksinkertainen, oppimaton nainen.  Kuka hän oli sanomaan paaveille ja ruhtinaille, mitä näiden tulisi tehdä? Raymond Capualainen on merkinnyt muistiin Kristuksen sanat Katariinalle:

"Enkö minä ole luonut  ihmistä? Minulle ei enää ole miestä eikä naista, ei yläluokkaa eikä alaluokkaa, minun silmissäni kaikki ovat tasa-arvoisia... Tänä päivänä on inhimillinen ylpeys ylittänyt kaikki rajat, varsinkin niiden miesten ylpeys, jotka katsovat olevansa viisaita ja oppineita. Minun oikeuteni ei voi enää kauempaa pidättyä panemasta heitä paikalleen... Minä lähetän nyt naisia heidän luokseen nöyryyttämään heidän ylpeyttään, naisia, jotka ovat oppimattomia ja heikkoja, mutta jotka minä täytän Jumalan voimalla ja viisaudella."

Katariina lähetettiin Avignoniin sovittelemaan Firenzen ja Kirkkovaltion välisiä kiistoja ja hän alkoi nyt ajaa kahta asiaa, jotka olivat lähellä hänen sydäntään: paavi Gregorius XI:n paluuta Roomaan ja kirkon uudistamista. Kirkko kärsi korruptiosta ja vallan väärinkäytöstä, ja sen paimenet olivat sangen vähän uskottavia. Paavi palasikin Roomaan vuonna 1377.

Avignonin matkan jälkeen Katariina palasi tavalliseen elämäänsä Sienaan. Loppuvuodesta  1377 hän alkoi kirjoittaa kirjaa hengellisestä elämästä, jolle tuli nimeksi Dialogi. Kirja syntyi siten, että hän saneli hengellisen opetuksensa sihteerilleen. Samaan aikaan hän opetteli itse kirjoittamaan.

Syyskuussa vuonna 1378 valittiin vastapaavi Clemens VII, ja kirkon suuri skisma oli tosiasia. Se ja koi kahtia kaikki yhteiskuntaluokat, maat ja sääntökunnat. Roomassa vallitsi puolueiden välillä avoin sotatila. Paavi Urbanus VI:n pyynnöstä Raymond kirjoitti Katariinalle pyytäen tätä tulemaan Roomaan ja auttamaan skisman lopettamisessa. Katariina kuitenkin epäröi, koska sienalaiset olivat närkästyneitä hänen runsaasta matkustelustaan. Tämä sai paavin itsensä kirjoittamaan Katariinalle ja vaatimaan tätä tulemaan Roomaan. Katariina saapuikin koko "perheensä" kanssa Roomaan ja asettui taloksi lähelle  Santa Maria sopra Minerva -kirkkoa. Rukoillakseen yhdessä pyhän Pietarin kanssa hän vaelsi joka päivä Konstantinuksen basilikaan, jonka paikalla nykyinen Pietarinkirkko sijaitsee. Basilikan atriumissa oli mosaiikki, joka kuvasi kirkkoa laivana. Kristus ilmestyi näyssä Katariinalle kädessään pirstoutunut laiva. Koska hän oli valinnut tämän naisen kantamaan kirkkoa, hän laski kuormansa Katariinan harteille. Katariina paloi rakkaudesta kirkkoa kohtaan, mutta taakka oli hänelle liian raskas ja hän vaipui kirkon lattialle. Hän kuitenkin nousi ja yritti viimeiseen saakka kamppailla kantaakseen ja parantaakseen koko särkyneen kirkon.

Katariina kärsi koko elämänsä sairaudesta, joka pääsi voitolle vuoden 1380 alussa, eikä hän voinut enää syöd' eikä juoda mitään. Hän kuoli Roomassa 29. huhtikuuta 1380, muutama kuukausi näyn jälkeen. Hän oli kantanut harteillaan kirkon surkeutta. Hän oli täyttänyt kutsumuksensa ja sai nyt levätä Kristuksen morsiamena ja jatkaa taivaassa työtään ihmisten vapahduksen hyväksi.

Katariina julistettiin pyhäksi vuonna 1461, ja paavi Paavali VI antoi hänelle v. 1970 yhdessä Jeesuksen Teresan kanssa kirkon opettajan arvonimen. Tähän mennessä nämä kaksi ja Lisieuxin Teresa (Pikku Teresa) ovat ainoat naiset, jotka ovat saaneet tämän kunnianosoituksen.

                                                                                                                Tuula Luoma